Bravida ja Harritec Oy aloittavat yhteistyön Turun seudulla

Uutiset

Pohjoismaiden markkinajohtaja taloteknisissä ratkaisuissa otti Suomen markkinoilla näyttävän jalansijan alkuvuonna, kun yhtiö osti Halmesvaara Oy:n ja Peko-yhtiöiden liiketoiminnan.

"Kumppanuussopimus on Bravidalle tärkeä, sillä tarkoituksenamme on palvella asiakkaitamme entistä paremmin Turun seudulla. Olemme parhaimmillamme haastavissa asiakasympäristöissä. Meillä on vahva fokus kehittää ja ylläpitää kiinteistöjä sekä luoda ennen kaikkea kiinteistöjen käyttäjille ja vuokralaisille optimoidut tilat sekä parhaat olosuhteet. Bravidan asiakaslähtöisellä toimintamallilla ja ammattiosaamisella haluamme jatkuvasti tuottaa lisäarvoa asiakkaille ja heidän kiinteistöidensä käyttäjille", kertoo Bravidan Service-liiketoiminnan johtaja Ilkka Nurmela.

”Olemme iloisia yhteistyöstä Bravidan kanssa. Halusimme yhteistyökumppanin, jonka kanssa voimme hyödyntää synergioitamme talotekniikan palveluiden erikoisosaamisen tuottamisessa asiakkuuksiimme puolin ja toisin. Meille tärkeintä on ammattimainen osaaminen ja vahva luottamus kumppanuudessamme”, sanoo Harritecin toimitusjohtaja Harri Rantanen.

Sopimus on astunut voimaan 9. joulukuuta 2015.

Lisätiedot
Ilkka Nurmela
Johtaja, Service-liiketoiminta
Bravida Finland
p. +358 400 421 242
ilkka.nurmela@bravida.fi