Bravida ostaa Halmesvaara Oy:n

Uutiset

Pohjoismaiden johtava talotekninen asennus- ja kiinteistöhuoltoyhtiö Bravida laajentaa toimintaansa Suomessa. Bravida ostaa Halmesvaara Oy:n, joka työllistää noin 110 ammattilaista. Pääkaupunkiseudulla toimivan konsernin liikevaihto vuonna 2014 oli 22,6 miljoonaa euroa.

Yritysoston myötä Bravida saa vahvan jalansijan tärkeillä pääkaupunkiseudun markkinoilla. Halmesvaaran osto tuo osaamista erityisesti lvi-palveluiden puolelle.

– Bravidan strategia on kasvattaa Suomen liiketoimintoja edelleen. Halmesvaara vahvistaa toimintaamme pääkaupunkiseudulla ja täydentää erinomaisesti palveluitamme, Bravida Suomen toimitusjohtaja Marcus Karsten sanoo.

Halmesvaaran liiketoiminnot siirtyvät Bravidan Suomen tytäryhtiöön, jonka toimitusjohtaja on Marcus Karsten. Halmesvaaran henkilöstö jatkaa yrityskaupan jälkeen vanhoina työntekijöinä.

– Yrityksen kasvun kannalta Bravidan kiinnostus oli avainasemassa. On hienoa, että henkilökuntamme osaamiseen luotetaan ja se vahvistaa Bravidan toimintaa pääkaupunkiseudulla, Halmesvaara Oy:n hallituksen puheenjohtaja Vesa Lipsanen sanoo.

Halmesvaaran myyjiä ovat Vesa Lipsanen, Turo Levänen, Ariel Nemes, Poju Zabludovicz, Timo Savimäki, Peder Biese, Lauri Ratia, Heikki Lamminaho, Petri Nikula ja Matti, Timo ja Ulla Halmesvaara. Yrityskauppa vaatii vielä Suomen kilpailuviranomaisten hyväksynnän.


Lisätietoja

Marcus Karsten
toimitusjohtaja
Bravida Suomi
p. +358 400 792 327
marcus.karsten@bravida.fi

Bravida on Pohjoismaiden johtava taloteknisten ratkaisujen kokonaistoimittaja, joka työllistää noin 9000 ammattilaista. Bravida tarjoaa sekä erikoispalveluita että kokonaisratkaisuja sähkö-, lämpö-, vesi- ja ilmastointitekniikassa, ja ne kattavat talotekniikan koko elinkaaren suunnittelusta asennukseen, käyttöön ja ylläpitoon. Bravida toimii yli 160 paikkakunnalla Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Suomessa. www.bravida.com


Halmesvaara Oy on korjausrakentamiskohteiden talotekniikka- ja rakennusurakointiin erikoistunut yritys. Vuonna 1968 perustettuun konserniin kuuluvat tytäryhtiöt Vesijohtoliike Halmesvaara Oy, Ilmastointiliike Halmesvaara Oy, Sähköliike Halmesvaara Oy, Rakennusliike Halmesvaara Oy ja Kiinteistöpalvelut Halmesvaara Oy. Konsernin toiminta-alue on pääkaupunkiseutu lähialueineen.