Bravida kasvaa Suomessa ostamalla Adison Oy:n

Bravida ostaa suomalaisen Adison Oy:n ja vahvistaa asemaansa taloteknisten ratkaisujen kokonaistoimittajana nopeasti kasvavalla Helsingin seudulla. Ostettava yritys työllistää noin 70 työntekijää ja sen liikevaihto on noin 19 miljoonaa euroa.

Uutiset

Adison Oy on merkittävä linjasaneerauksien toimittaja ja tarjoaa palveluita sähkö-, lämpö-, vesi-, viemäröinti-, ilmanvaihto-, ja rakennustekniikassa. Yritysoston myötä Bravida vahvistaa asemaansa pääkaupunkiseudulla.

– Bravidan strategiana on kasvaa edelleen Suomessa. Adison Oy:n oston kautta meistä tulee yksi merkittävistä toimijoista korjausrakentamisen markkinoilla keskittyen loppuasiakkaisiin Helsingin seudulla, sanoo Mattias Johansson, Bravidan konsernijohtaja.

Vuonna 1993 perustetun Adison Oy:n omistaa viisi yksityishenkilöä, joista kolme on yrityksen palveluksessa.

– Uuden omistajan avulla saavutamme kilpailuetuja esimerkiksi hankinnoissa. Lisäksi osana isompaa organisaatiota pystymme paremmin tarjoamaan kustannustehokkaita ja korkealaatuisia ratkaisuja laajemmalle asiakaskunnalle, sanoo Juha Silovaara, toimitusjohtaja, Adison Oy.

Bravida tuli Suomen markkinoille vuonna 2015 ostamalla Peko-konsernin ja Halmesvaara-konsernin. Vuonna 2016 Bravida kasvoi Asentaja Groupin ostolla. Adison Oy on Bravidan neljäs yritysosto.

Lisätietoja:
Mattias Johansson, konsernijohtaja, Bravida-konserni. Puh: +46 8 695 20 00