Bravida Finland Oy mukana Kotkan uuden tapahtumakeskuksen rakennuksessa

Uutiset

Uusi Kotkan tapahtumakeskus Satama Areena tarttuu ajankohtaiseen aiheeseen, kun sen materiaaleissa ja suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota ekologisuuteen ja elinkaariviisauteen. Puurakenteidensa ansiosta rakennuksen kantavissa rakenteissa puutuotteet sitovat noin 970 tonnia enemmän hiilidioksidia, kuin niiden valmistuksessa syntyy päästöjä. Puuta käytetään myös rakennuksen sisustuselementteinä.

Bravida on mukana rakennuksessa tekemässä sprinkleri- ja rakennusautomaatiourakan (RAU-urakka). Tapahtumakeskus on Kotkan keskustan tuntumassa, veden lähellä, mikä tekee rakennuksen maisemasta kauniin paikan vierailla. Kaunis kohde on erityinen myös bravidalaisille. Joka päivä työssään ei pääse rakentamaan tällaista rakennusta, jonka kattoa koristaa Pohjoismaiden suurin roikkuva puukatto. Rakennuksen muotoilu ja korkeus ovat olleet myös Bravidan työlistalla erityishuomioina. SRV Rakennus Oy:n kanssa työskentely on lisäksi sujunut hyvin, ja tähän asti työmaalla ei ole Bravidan osalta ollut hidasteita. ”Työmaa on aikataulutettu onnistuneesti ja viikoittaisten aikataulupalaverien yhteydessä on pystytty varmistamaan, että kaikki pysyvät sovitussa.” Asennuspäällikkö Mika Hiltunen kertoo.

Bruttoneliömetreiltään 7 700 kokoisen tapahtumakeskuksen rakennustyömaalla on puhallettu yhteen hiileen. Bravida työ kohteessa on päässyt kesän aikana vauhtiin ja jatkuu vielä ensi vuoteen saakka. Mielenkiintoisen hankkeen on määrä olla Bravidan osalta toimintakoevalmiudessa 27.1.2023 ja koko rakennuksen on määrä valmistua kesällä 2023.