Monialaisissa tiimeissä sosiaalisista taidoista on hyötyä

Uutiset

  • Lampun osasin sytyttää, en tiennyt sähköpuolesta muuta. Olin innostunut, äärimmäisen motivoitunut ja ennakkoluuloton oppimaan. Minulla oli onni saada työharjoittelussa työparikseni vanhempi kokenut asentaja, jolla riitti aikaa ja mielenkiintoa ohjata oppimistani, Tiina Kallio muistelee uravalintaansa.

Hän on 35-vuotias kahden lapsen äiti Jyväskylästä. Sähköalalle ja töihin Bravidaan hän päätyi hieman yli kymmenen vuotta sitten. Edelliseltä ammatiltaan Kallio on ravintolakokki.

  • Hetken mielijohteesta päädyin kouluttautumaan uudelleen. Hain opiskelemaan sähköasentajaksi aikuiskoulutuspuolelle ja työharjoittelu Bravidan edeltäjässä KS Kitek Oy:ssä sinetöi päätökseni: tunsin olevani omalla alallani, hän muistelee.

Kyllä Kallio edelleen piti ravintolakokin alastakin ja teki alan töitä opiskelun ohessa. Hän halusi vain vastapainoa ilta- ja viikonloppupaikotteiselle työlleen. Sähköasentajan työn tuntui kiinnostavalta vaihtoehdolta. Puolentoista vuoden opiskeluajasta Kallio oli harjoittelemassa noin yhdeksän kuukautta. Käytännön työ paitsi opetti, myös osoitti sen, mitä ala todellisuudessa on – ja että se tuntuu omalta.

  • Meitä lähti koulutukseen neljä naista, joista kaksi valmistui sähköasentajaksi. En mieti alan miehisyyttä, enkä koe sukupuoleni vaikuttavan työhöni. Tietenkään en jaksa nostaa aina kaikkia fyysisesti raskaita tavaroita, mutta osaan pyytää apua. Eivät kaikki miehetkään jaksa fyysisesti yhtä paljon, kuvailee Tiina Kallio.

Naisena miehisellä alalla toimimista korostetaan usein puheissa. Tiina Kallion mielestä kyseessä ei ole kovin ihmeellinen asia. Miehisellä alalla työskentelevä nainen on ihan tavallinen nainen ilman erityistä poikatyttötaustaa. Alalle suuntautumisen tulisi lähteä hänen mukaansa kiinnostuksesta alaa kohtaa, ei sukupuolittuneista oletuksista.

Huvittavia tilanteita saattaa tulla kollegan käyttäessä vahingossa sähkömies-sanaa ja pyydellessä sitä anteeksi. Tiina Kalliota moinen lähinnä naurattaa. Itse hän käyttää sähköasentajan ammattinimikettä, mutta ei pahoita mieltään muistakaan sanavalinnoista. Asioita ei kannata ottaa liian henkilökohtaisesti, mutta asiattomuuksia ei tietenkään tarvitse kuunnella. Niitä tosin tulee aniharvoin.

Työturvallisuus tärkeää

Sähköasentajan työ on monimuotoista ja monen muun rakennusalan työn tavoin siihen liittyy paljon riskitekijöitä. Työmaaturvallisuuteen kiinnitetään käytännössä erittäin paljon huomiota. Turvavaatimukset on kirjattu todellisuudessa kahteen kertaan, sillä pääurakoitsijalla on omat ohjeistuksensa ja aliurakoitsijalla, omalla työnantajalla, omansa. Työmaalla asentaja noudattaa näitä molempia kirjaimellisesti.

Nykyisin työterveyteen ja työhyvinvointiin panostetaan paljon. Myös työturvallisuuteen liittyvät asiat ovat säännöllisesti läsnä keskusteluissa. Työnantaja Bravida ohjeistaa turvalliseen ja järkevään toimintaan. Pääsääntönä on, että pieniäkään riskejä ei oteta, eteneminen tapahtuu turvallisinta reittiä, ei nopeinta. Myös ohjeistus vaatteiden ja suojavarusteiden suhteen on tarkka ja yksiselitteinen. Esimerkiksi ilman turvavarusteita olevalla toimittajalla ole useimpiin työpisteisiin mitään asiaa, ei edes nopean valokuvauksen varjolla. Vastaavasti ilman kypärää, laseja tai turvakenkiä liikuskelevalle asentajalle tulee välittömästi lähtö työmaalta.

Työsuojeluvaltuutettuna toimiva Tiina Kallio korostaa, että asianmukainen turvavarustus viestii samalla myös työn laadusta. Työturvallisuuteen ja työhyvinvointiin panostaminen on samalla laatuun ja motivaatioon panostamista. Kun työnantaja panostaa työturvallisuuteen ja työhyvinvointiin, haluaa työntekijänäkin tehdä parhaansa. Myös työn joustavuus on motivoiva tekijä.

Tunteja ei tarkastella kellokortilla, joten kiireisenä päivänä kaksi pientä kahvitaukoa voi halutessaan yhdistää yhdeksi hieman pidemmäksi – tai pitää ruokataukonsa muita myöhemmin, kun työmaakopissa ei ole enää niin ruuhkaista. Töitä ei voi aina kaikissa tilanteissa jättää kesken, joten tauot pidetään niiden valmistuttua.

Työssä on riskejä, mutta työ tehdään pääsääntöisesti jännitteettömänä, jolloin sähköiskun vaaraa ei ole. Asiat kannattaa miettiä valmiiksi ennen tekemistä. Maalaisjärkeä tarvitaan.

Bravida järjestää kaikille työntekijöilleen neljästi vuodessa turvavartteja turvavälineiden käyttöön liittyen. Varteissa käydään myös läpi erilaisia ajankohtaisia työturvallisuusasioita. Työntekijöiden asianmukainen suojautuminen on yritykselle myös imagokysymys. Syksyllä viikolla 37 Bravidalla vietettiin vuosittaista työsuojelun teemaviikkoa, jolloin kaikissa yrityksen yksiköissä keskityttiin turvallisuusasioihin.

Työmaalla ensimmäisenä ja viimeisenä

Pohjana työskentelylle toimivat suunnitelmat, jotka eri ammattilaiset vievät yhdessä käytäntöön. Joskus suunnitelmia visioidaan luovasti uudelleen. Aina teoria ei kohtaa käytäntöä, vaan suunnitelmat joudutaan tekemään uudelleen. Uudiskohteet ovat yleensä helppoja, mutta vanhaa muokatessa saattaa joutua luovimaan ja soveltamaan suurestikin. Toimivat ratkaisut löytyvät ainoastaan ja vain yhteistyön ja avoimen keskustelun avulla, niin asentajien kuin työnjohtajienkin kanssa.

Eri työkohteissa tiimikaverit tulevat eri firmoista. Tutustuminen uusiin urakkaporukoihin tapahtuu työn ohessa. Useimmat alalle hakeutuneet ovat samanhenkisiä ja yhteisiä puheenaiheita työmaalta löytyy riittämiin. Pitkään yhdessä työskennellessä oppii kollegoja tuntemaan paremmin ja joidenkin kanssa on luontevaa keskustella muistakin kuin työasioista.

Tutustumisaikaa riittää, sillä yksi työmaa saattaa kestää varsin pitkään. Uuteen taloon sähköjohtoa laitetaan holvista lähtien ja kaapeleita piilotetaan erilaisiin rakenteisiin. Ensimmäiset toimenpiteet tehdään heti rakennustyön alkuvaiheessa ja viimeiset jo lähes valmiiseen kohteeseen. Kokonaisuudessa sähköasenteja on yksi monialaisen tiimin osanen. Tiimikumppaneina toimivat rakennusfirman timpurit, mestarit sekä ilmanvaihto- ja putkiasentajat.

Haastatteluhetkellä Tiina Kallio työskentelee jo kymmenettä kuukautta Jyväskylän ydinkeskustassa liikekiinteistön peruskorjauksen parissa. Työmaa alkaa valmistua ja omat haasteensa työn loppuunsaattamiselle aiheuttaa se, että yritykset ovat käynnistäneet toimintaansa normaalisti ja asiakkaitakin liikkuu runsain mitoin kauppakeskuksen käytävillä.

Työmaa on tyypillinen kohde Kalliolle, sillä hän työskentelee pääosin urakkapuolella. Ennen kauppakeskusta työkohteena oli suuri kerrostalotyömaa. Jyväskylässä Bravidan toiminta jakautuu urakointi- ja huoltopuoleen. Tiina Kallio päätyi harjoittelemaan urakkapuolelle ja jäi sinne.

  • Tietenkin vaihtelu alalla on suurta, on kiireisempiä ja hiljaisempia hetkiä. Työn suurena etuna lapsiperheen äidille on päivätyön säännöllisyys. Myös hyvä työyhteisö ja mukavat työkaverit saavat viihtymään, hän kertoo.

Ala ja tekniikka muuttuvat vuosien saatossa ja asettavat omia haasteitaan työlle. Muutos on monia muita aloja maltillisempaa ja uusiin asioihin ehtii tutustua yleensä asteittain työn lomassa. Konkreettisimmin muuttuva tekniikka näkyy piuhojen määrän lisääntymisenä.

Uudemmat suunnitelmat uudisrakennuskohteissa saattavat tuoda sähköasentajille aluksi hieman harmaita hiuksia. Monet uudenlaiset tekniset ratkaisut toimivat hyvin suunnitelmissa ja ovat käteviä käytännössä, mutta sähköasentajille ne eivät aina ole kovin helppoja toteuttaa. Asennusvaiheen työn toteutusta on harvoin mietitty suunnitelmia tehdessä.

Tekniset ratkaisut myös monimutkaistuvat. Markkinoille tulee useita erilaisia ratkaisuja. Hyvä esimerkki on ovipuhelinjärjestelmä, jonka voi toteuttaa varsin monilla erilaisilla tavoilla.

Kenelle ala sitten sopii?

Tiina Kallio suosittelee sähköalaa sosiaaliselle ja palvelualttiille henkilölle, joka on valmis tekemään töitä, oppimaan uutta ja yhteistyöhön muiden kanssa. Työssä on tärkeää tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa.

Asiakaspalvelua tarvitaan niin työnjohdon kuin kollegoidenkin kanssa, remonttikohteiden asiakkaista puhumattakaan. Esimerkiksi liikekeskuksessa kaikki yrittäjät eivät aina ole kovin innoissaan remontin sotkiessa heidän päivittäistä työtään. Neuvottelutilanteissa pyritään löytämään aina kaikille osapuolille paras ratkaisu. Haastattelupäivänä Tiina oli aloittanut jo kuudelta työt kampaamon valojen parissa, jotta kohde saatiin valmiiksi ennen asiakkaiden saapumista.

Sähköasentajia koulutetaan Jyväskylässä, joten Tiina näkeekin alan tulevaisuuden hyvänä. Uusia tekijöitä valmistuu jatkuvasti. Avainasemassa hän näkee oppilaitosharjoittelun. Sen aikana opiskelija näkee, onko ala hänelle sopiva. Korona sotki hieman harjoittelumahdollisuuksia, mutta Tiina toivoo tilanteen taas normalisoituvan.

  • Uuden oppiminen onnistuu parhaiten muiden kanssa. Jos ei tiedä jotain, kannattaa olla reipas ja kysyä. Kysyminen ei tee kenestäkään tyhmää ja tällä alalle ratkaisuja ei kannata epätietoisena kokeilla turvallisuussyistäkään, hän muistuttaa.

Teksti on alunperin julkaistu 13.10.2022 osoitteessa: https://antilaheli.wordpress.com/2022/10/13/monialaisissa-tiimeissa-sosiaalisista-taidoista-on-hyotya/ 
Kirjoittaja Heli Antila