Bravidalla on mahdollista vaihtaa maisemaa - sähköasentaja Mika Saari siirtyi Tampereelta pääkaupunkiseudulle
Toisinaan tulee tarve muuttaa kaupungista toiseen esimerkiksi puolison työn perässä. Näin kävi sähköasentajana toimivalle Mika Saarelle. Valtakunnallisena toimijana Bravidalla on mahdollista siirtyä alueellisesti yksiköstä toiseen. Mika työskenteli Bravidalla Tampereen sähköurakoinnin yksikössä, mutta hänen pitkäaikainen puolisonsa asui pääkaupunkiseudulla. Kun lapset kasvoivat riittävän vanhoiksi, Mika koki ajan olevan oikea ja hän alkoi valmistella muuttoa Etelä-Suomeen. Mika otti yhteyttä omaan esihenkilöönsä ja tiedusteli mahdollisuutta vaihtaa pääkaupunkiseudun sähköurakoinnin yksikköön.
”Kun nuorin lapsistani oli täyttämässä 16-vuotta, kysyin lapsiltani yhteisesti, olisiko nyt sopiva aika, jos muuttaisin Tampereelta pääkaupunkiseudulle. Heillä ei ollut mitään muuttoa vastaan ja vuosi sitten elokuussa aloitin työt pääkaupunkiseudun sähköurakoinnin yksikössä”, Mika taustoittaa muuttoaan. ”Siirto sujui mukavasti ja olen viihtynyt uudessa yksikössä todella hyvin”, Mika kertoo.
Sähköasentajan työssä parasta on monipuolisuus ja vaihtelevuus
”Olen ollut alalla jo 30-vuotta. Isälläni oli aikoinaan sähköasennusliike, jossa olin hommissa nuoresta pojasta lähtien. Minulla oli hyvä käsiala, joten sain kirjoittaa isäni puolesta laskuja asiakkaille. Silloin ne tehtiin käsin. Olin myös hyvä piirtämään, joten laskujen lisäksi piirsin sähköpohjia kalvolle”, Mika muistelee. ”Peruskoulun jälkeen olin hetken lukiossa, mutta jätin sen kesken ja menin opiskelemaan Tampereen Pyynikin ammattikouluun sähköasentajaksi. Halusin päästä nopeasti työelämään”, Mika kertoo opiskeluistaan.
”Minusta parasta sähköalassa on sen monipuolisuus. Työkohteet ovat hyvin erilaisia, kuten esimerkiksi kouluja, teollisuutta tai kauppakeskuksia. Työmaat ovat usein isoja ja niillä työskentelee paljon eri tekniikkalajien toimijoita. Tässä hommassa kohtaa ja oppii tuntemaan laajasti erilaisia ihmisiä, mikä on minusta rikkaus. Työ ei myöskään ole mitään automaattihommaa ja saman toistoa, vaan se vaatii ongelmanratkaisukykyä ja omia hoksottimia”, Mika vastaa kysyttäessä työn parhaita puolia.
Sähkötyöt eivät lopu - alalle tarvitaan uusia osaajia
Sähköasentajien osaaminen on Suomessa huippuluokkaa. Toimenkuva on monipuolinen ja se vaatii osaamista monelta eri osa-alueelta. Sähköasennuksilla tulee ymmärtää mm. arkkitehtikuvia sekä muiden tekniikkalajien vaatimuksia.
”Sähköasentajille on jatkuva tarve. Ala on laaja ja siinä on paljon variaatiota esimerkiksi automaatiosta suurjännitteisiin ja ohjelmointiin. Työ sopii sellaiselle henkilölle, joka on sosiaalinen, tulee monenlaisten ihmisten kanssa toimeen, on määrätietoinen ja tuloshakuinen. Varsinkin urakoinnissa työtä tehdään urakalla, joten se asettaa tiettyjä vaatimuksia työtahdille”, Mika kuvailee.
”Bravida on hyvä työpaikka, jossa kaikkia kohdellaan tasa-arvoisesti. Täällä panostetaan suojavarusteisiin, -vaatteisiin ja työvälineisiin sekä työturvallisuuteen. Olen viihtynyt Bravidalla todella hyvin ja täällä on todella hyvät työkaverit”, Mika päättää.
Kiinnostuitko Bravidasta työnantajana? Lue lisää uramahdollisuuksistamme tästä>>