Muuttaako tekoäly talotekniikkaa?
Tekoälyn hyödyntäminen on kuuma puheenaihe kaikilla toimialoilla – myös talotekniikassa. Bravida seuraa tekoälyratkaisujen kehitystä aktiivisesti ja luo valmiuksia tekoälyn laajamittaiselle hyödyntämiselle tulevaisuudessa. Miten Bravida hyödyntää tekoälyä, ja miten tuleviin kehitysaskeliin varaudutaan?
Uutiset Näkemyskirjoitus
Tekoäly nousi tutkijoiden ja kehittäjien työpöydiltä arkipäiväiseksi puheenaiheeksi pari vuotta sitten, kun generatiiviset eli uuden sisällön tuottamiseen suunnitellut tekoälymallit kokivat laadullisen kehitysloikan suurten kielimallien ansiosta.
Bravidalla on seurattu tekoälyn kehitystä jo pitkään. Talotekniikassa on aiemmin keskitytty generatiivisen tekoälyn sijaan perinteisiin tekoälyjärjestelmiin, jotka osaavat suorittaa toivottuja tehtäviä ennalta määriteltyjen sääntöjen ja algoritmien mukaan – toisin sanoen kyse on pitkälle kehitetystä automaatiosta. Nyt myös generatiivinen tekoäly nostaa päätään talotekniikassa.
”Olemme testanneet tekoälyn hyödyntämistä tuotannon eri vaiheissa, kuten urakkalaskennassa ja toteutussuunnittelussa. Se ei vielä aivan taivu meidän tarpeisiimme, mutta siitä on apua muun muassa raportoinnissa ja kirjallisen tuottamisen tehtävissä”, sanoo Bravidan rakennusautomaatioyksikön yksikönjohtaja Timo Meri.
”Aihe on kieltämättä mielenkiintoinen ja sen ympärillä on kova hype. Eri toimijat luettelevat, miten paljon kenelläkin on tekoälysovelluksia käytössä. Maallikkona sanoisin, että rakennusautomaatiossa tekoäly tarkoittaa toistaiseksi vain entistä kehittyneempiä sovelluksia. Eivät ne mitään itse opi tai älyä”, Meri jatkaa.
Bravidan rakennusautomaatioyksikön yksikönjohtaja Timo Meren mukaan datan on oltava hyvin organisoitua ja laadukasta, jotta voimme hyödyntää tekoälyä tehokkaasti.
Automaation ja tekoälyn häilyvä raja
Bravida kehittää energiatehokkuutta parantavia älykkäitä ohjelmistoja. Esimerkiksi toimistotalojen energiankulutusta voidaan ennustaa sääennusteiden ja aikaisempien kulutusprofiilien perusteella. Täsmällisellä ennustamisella voidaan ohjata pörssisähkön ostamista tulevaisuudessa.
”Ennustemallit voivat tuottaa merkittäviä energia- ja rahallisia säästöjä. Älykäs järjestelmä ei katso ainoastaan lämpötilaennustetta, vaan osaa huomioida myös pilvisen ja aurinkoisen sään aiheuttaman eron energiatarpeessa”, sanoo Meri.
Siinä missä perinteinen automaatio reagoi tapahtuneeseen, osaavat älykkäät järjestelmät ennakoida tulevaa. Kun kiinteistöjen lämmitys, viilennys ja eristys optimoidaan, tekee se niistä houkuttelevampia vuokralaisille.
”Tänä päivänä tuntisähkön hintaa käytetään älykkään ohjauksen apuna. Voimme esimerkiksi hybridilämmitteisessä kiinteistössä valita, milloin ajamme kaukolämpöä ja milloin sähkön avulla maalämpöjärjestelmää”, Meri sanoo.
”Tulevaisuudessa tämä menee mielenkiintoiseksi sähkön varttihinnoittelun myötä. Kiinteistöissä on tiettyjä järjestelmiä, joita ei yksinkertaisesti voi ajaa alas ja käynnistää uudelleen vartin välein”, Meri pohtii.
Tulevaisuus näyttää, millaisia mahdollisuuksia tekoälyn hyödyntäminen tuo rakennusautomaatiojärjestelmien ohjaukseen. Tekoälyn kehitys on ottanut isoja harppauksia monella osa-alueella lyhyessä ajassa. Esimerkiksi kuvien luominen tekoälyllä on jo pitkälle kehittynyttä, kuten yllä oleva kuva osoittaa.
Datan laatu keskiössä
Bravida luo valmiuksia tulevaisuuden tekoälyn hyödyntämiselle kiinnittämällä huomiota datan laatuun ja hierarkiaan.
”Datan on oltava hyvin organisoitua ja laadukasta, jotta voimme hyödyntää tekoälyä tehokkaasti. Jos data ei ole riittävän laadukasta, niin on todella vaikeaa saada eri järjestelmät käyttämään sitä yli sovellusrajojen. Tähän kiinnitämme nyt huomiota, jotta voimme laajentaa tekoälyn käyttöä tulevaisuudessa”, Meri sanoo.
Bravida kehittää parhaillaan analytiikkaa, joka auttaa ennakoivassa huollossa. Tämä analytiikka tunnistaa poikkeamia ja auttaa huoltamaan laitteita ennen kuin ne menevät rikki.
”Analytiikka toimii huollon työkaluna. Jos datasta löytyy poikkeama, jonka mukaan tietty laite on viime vuonna toiminut vastaavissa olosuhteissa eri tavalla kuin tänä vuonna, niin sille on olemassa jokin syy”, Meri sanoo.
Bravida on saanut positiivista palautetta asiakkailta älykkäiden järjestelmien käyttöönotosta. Esimerkiksi vanhoissa kerrostaloissa lämpötila on tasapainottunut ja energiansäästö on parantunut. Yhtiö haluaa palvella loppukäyttäjiä myös tarjoamalla kiinteistödatan heidänkin nähtävilleen.
”Olemme kehittäneet käyttöliittymän nimeltä Pulssi-kiinteistöpaneeli. Se tuo lukuisten anturien keräämän datan loppukäyttäjien saataville ymmärrettävässä muodossa. Pulssin kautta asiakkaat voivat seurata kiinteistön olosuhteita, energiankulutusta ja muita keskeisiä asioita”, Meri sanoo.
Kaiken kaikkiaan tekoäly tekee tuloaan talotekniikkaan vääjäämättömästi. Meri ei kuitenkaan suostu antamaan kaikkea valtaa tekoälylle.
”Ihmistä tarvitaan aina, mutta tekoäly voi helpottaa ihmisen työtä”, Meri summaa.