Bravida rakentaa huomisen datakeskuksia jo tänään
Bravida toimii datakeskushankkeissa kokonaisvaltaisena teknologiakumppanina suunnittelusta ja rakentamisesta huoltoon ja modernisointiin. Paikallisen osaamisen ja kansainvälisen verkoston ansiosta Bravida voi sovittaa osaamisensa asiakkaiden vaihteleviin tarpeisiin.
Uutiset Datakeskukset Talotekniikka
Ruotsissa ja muissa Pohjoismaissa Bravida on ollut mukana datakeskusprojekteissa jo yli kymmenen vuoden ajan. Suomeen datakeskusbuumi saapui pienellä viiveellä, mutta nyt vauhti on kovaa ja Suomi kiinnostaa sekä kansainvälisiä että paikallisia datakeskustoimijoita.
”Suomen laadukas, ankariin olosuhteisiin rakennettu infrastruktuuri, kuten sähkö- ja kaukolämpöverkot, mahdollistavat datakeskusten rakentamisen energiatehokkaiksi. Bravidan ensimmäinen merkittävä datakeskusprojekti Suomessa on Kajaanissa, jossa vastaamme XTX Marketsin datakeskuksen sähköurakasta”, sanoo Bravidan pääkaupunkiseudun aluejohtaja Mika Toiviainen.
Brittiläinen algoritmikaupan yritys XTX Markets rakennuttaa Kajaaniin laajaa datakeskuskokonaisuutta, jossa Bravida vastaa konesalin, toimisto-osan ja prosessisähkön toteutuksesta. Bravida aloitti työt kohteessa maaliskuussa 2025, ja ensimmäisen datakeskuksen on määrä valmistua vuonna 2026.
Bravidalla on kyky hallita koko toimitusketju suunnittelusta toteutukseen ja ylläpitoon, mikä erottaa sen monista kilpailijoista. Lisäksi yhtiöllä on takanaan konsernin tuki ja runsaasti muissa Pohjoismaissa hankittua kokemusta.
”Toimimme hybridimallilla, jossa yhdistämme oman osaamisemme ja ulkoiset kumppanit, kuten konsultti- ja suunnittelutoimistot. Näin kapasiteettimme riittää varmasti myös isompiin hankkeisiin”, Toiviainen kertoo.

Pääkaupunkiseudun aluejohtajan Mika Toiviaisen mukaan Bravidalla on kyky hallita koko toimitusketju suunnittelusta toteutukseen ja ylläpitoon, mikä erottaa sen monista kilpailijoista.
Kahta samanlaista projektia ei ole
Datakeskusten tarpeet ovat teoriatasolla keskenään hyvin samanlaiset. Jokainen datakeskus sisältää palvelinrautaa ja häiriöttömän toimivuuden edellyttämää oheisinfrastruktuuria. Samanlaisista tarpeista huolimatta jokainen datakeskus räätälöidään asiakaskohtaisesti, eikä kahta samanlaista projektia ole.
”Ratkaisut vaihtelevat suuresti esimerkiksi laitevalmistajavalintojen ja varsinaisen datakeskusraudan ympärille rakentuvien järjestelmien osalta. Kansainvälisillä asiakkailla on hankintaprosessit käsikirjoitettu hyvinkin tarkkaan, eikä pelivaraa juuri ole”, Toiviainen sanoo.
Sähkö on suuri osa-alue datakeskusprojekteissa, ja siihen liittyvät ratkaisut, kuten varavoima ja jäähdytys, suunnitellaan aina huolellisesti asiakkaan vaatimuksia seuraten. Merkittävässä roolissa ovat myös salassapitosopimukset ja turvallisuusvaatimukset, jotka koskevat sekä rakennusaikaa että myöhempää käyttö- ja ylläpitovaihetta.
”Datakeskusten suunnittelussa varaudutaan usein tuleviin laajennuksiin ja tekniikan nopeaan kehitykseen, jotta laitteet voidaan vaihtaa tai kapasiteettia lisätä tarpeen mukaan. Bravida haluaa tarjota asiakkailleen huolto- ja ylläpitopalvelut rakennusvaiheen jälkeen, jotta asiakas saa kaikki palvelut yhdeltä toimijalta datakeskuksen elinkaaren ajan”, Toiviainen sanoo.
Kohti hiilineutraaliutta
Bravida suunnittelee ja rakentaa datakeskuksia, jotka vastaavat tulevaisuuden vaatimuksiin. Yksi tulevaisuuden vaatimuksista on ekologinen kestävyys, joka ohjaa käyttämään ympäristöystävällisiä materiaaleja sekä hyödyntämään suunnitteluratkaisuja, jotka mahdollistavat esimerkiksi hukkalämmön hyötykäytön.
”Suurin osa datakeskuksen ympäristövaikutuksista tulee energiankulutuksesta, joten pyrimme aina hyödyntämään ratkaisuja, jotka vähentävät energiankulutusta. Mahdollisuus kysyntäjoustoon ja uusiutuvan energian hyödyntäminen ovat myös merkittävässä roolissa”, Toiviainen alleviivaa.
Toistaiseksi ympäristöystävällisemmät ratkaisut voivat olla kalliimpia kuin perinteisemmät ratkaisut, ja niiden toteutus vaatii usein yhteistyötä kunnan tai kaupungin energialaitoksen kanssa sekä erilaisia lisäinvestointeja.
”Urakoitsijana meillä on mahdollisuus vaikuttaa lopullisiin valintoihin. Esittelemme aina ympäristöystävälliset vaihtoehdot ja laskemme auki, mitä se tarkoittaa päästöpuolella. Lopullinen päätös jää aina asiakkaalle”, Toiviainen summaa.
Bravida on myös datakeskusalalla toimivien yritysten, viranomaisten, kuntien ja teknologiatoimittajien yhteistyöfoorumiksi vuonna 2014 perustetun FDCA:n (Finnish Data Center Association) jäsen.
Lue lisää Bravidan tavasta toimia datakeskushankkeissa>>
Lisätietoa:
Mika Toiviainen
Aluejohtaja pääkaupunkiseutu
Bravida Finland Oy
mika.toiviainen@bravida.fi
+358 46 923 3872