Kaapeli, kahvi ja kehitys – Waltterin kesä sähköurakoinnin parissa

"Kaapeli, kahvi ja kehitys." Näillä kolmella sanalla Waltteri kuvaa kesäänsä Bravidan Tampereen sähköurakointiyksikössä. Tampereen ammattikorkeakoulussa sähköistä talotekniikkaa opiskeleva Waltteri on juuri saanut toisen opiskeluvuotensa päätökseen ja päässyt kesän aikana näkemään sähköurakointia sekä asentajan että toimihenkilön näkökulmasta.

Kesä alkoi työmaalla sähköasennusten parissa. Kaapeleiden vetämisen ja asennustöiden lisäksi Waltteri pääsi tutustumaan sähköisiin taloteknisiin järjestelmiin käytännössä. Myöhemmin työtehtävät ovat jatkuneet toimistolla muun muassa jälki- ja urakkalaskennan parissa.

Waltteri Bravida

Työmaalta toimistolle

Yksi kesän kiinnostavimmista tehtävistä on ollut työmaiden dokumentointi 360-kuvien avulla.

"Olen päässyt kuvaamaan työmaita ja viemään kuvia Dalux-järjestelmään. Sen avulla toimistolla voidaan seurata, miten työmaa etenee eri vaiheissa", Waltteri kertoo.

Asennustöiden jälkeen toimistolla tehtävät laskenta- ja dokumentointityöt ovat saaneet enemmän sisältöä, kun järjestelmät ovat tulleet tutuiksi myös käytännössä. Kun järjestelmiin tutustuu ensin työmaalla ja myöhemmin suunnitelmien sekä laskennan kautta, niiden toimintaa ymmärtää aivan uudella tavalla.

Kesätyöt ovat vastanneet odotuksia, jopa ylittäneet ne.

"Tulin innolla mukaan, mutta tämä on ollut vielä parempi kokemus kuin odotin. On ollut mukavaa päästä mukaan monipuolisiin tehtäviin eikä vain seuraamaan sivusta", Waltteri iloitsee.

Ahaa-elämyksiä käytännön työssä

Erityisesti projektien eri vaiheet ovat jääneet mieleen. Kesän aikana Waltteri on päässyt näkemään niin uudisrakentamista kuin saneeraustakin sekä seuraamaan hankkeiden etenemistä läheltä: "On ollut mielenkiintoista nähdä, miten suunnitelmat muuttuvat vaihe vaiheelta valmiiksi lopputulokseksi."

Opinnot ovat antaneet hyvän pohjan työelämään siirtymiselle, mutta käytännön kokemukset ovat syventäneet osaamista entisestään.

"Koulussa oppii paljon suunnitelmista ja tekniikasta, mutta työmaalla tulee jatkuvasti ahaa-elämyksiä siitä, miten asiat oikeasti toteutetaan", Waltteri pohtii.

Hyvä porukka tekee kesän

Waltteri kehuu erityisesti työporukan tukea ja mutkatonta ilmapiiriä. Uusiin tehtäviin on saanut perehdytystä käytännön työn ohessa, ja apua on ollut saatavilla aina tarvittaessa.

"On ollut tosi rentoa. Jos on tullut jotain kysyttävää tai mietittävää, apua on saanut heti. Ei ole tarvinnut jäädä yksin pähkäilemään mitään."

Parasta Bravidalla työskentelyssä on ollut mahdollisuus oppia uutta ja päästä mukaan erilaisiin tehtäviin.

"En olisi uskonut, että harjoittelijana pääsee näin paljon mukaan erilaisiin tehtäviin. Olen oppinut kesän aikana todella paljon."

Waltteri suosittelee kesätöitä Bravidalla kaikille opiskelijoille, jotka haluavat kehittää osaamistaan käytännössä.

"Kannattaa olla rohkea, tarttua hommiin ja kysyä apua, jos jokin askarruttaa. Täällä on hyvä porukka ja paljon mahdollisuuksia oppia uutta."

Ja ne kolme sanaa, jotka kuvaavat kesää parhaiten? Kaapeli, kahvi ja kehitys.
"Aluksi vedettiin kaapelia työmaalla, sitten siirryttiin toimistolle kahvin ääreen, ja samalla on tullut kehityttyä todella paljon", Waltteri päättää.